En noussut sängystä. Tuijotin vain kattoon. Tyttöystäväni sanoi, että ei tule enää luokseni, koska olen sellainen. En käsittänyt, miksi hän sanoi niin. Ajattelin, että olen ihan normaali. Mutta hän näki, että olin ihan muissa maailmoissa. Olin täysin lamaantunut ja välinpitämätön kaikesta. Silloin havahduin masennukseen.
En tiedä, kuinka kauan sitä kaikkea sillä kertaa kesti. Minulla on ollut useita vastaavia tilanteita. Kausia, jolloin en ole syönyt tai juonut. Olen vain maannut. Ei niitä oikein muista. Miksi sen masennushetken aina unohtaa? Unohtaa, miten paha se oli.
Ne hetket näkee esimerkiksi nykyisestä asunnostani. Remontin suojapaperit ovat lattialla. Makuuhuoneessa on varasto. Kaikki on jätetty kesken. Kaikki on vaiheessa.
Syöpä
2000-luvun alussa minulla todettiin eturauhassyöpä. Olin heti valmis tappamaan itseni. Mietin, miten sen tekisin. Mikä olisi helpoin tapa lähteä, etteivät läheiset kärsisi.
Kerroin heti läheisilleni diagnoosista, mutta en tietenkään sitä, mitä ajattelin. Itsemurha on raukkamainen juttu. Ajattelet vain itseäsi. Minulle se oli ratkaisu, mutta eihän se ollut sitä läheisille.
Olin nuori. Olin aina ollut äijien äijä. Älyttömän vahva, oikein macho. Nostin puntteja ja käytin testosteronia. Silmät seisoivat päässä, eikä minulle kannattanut tulla aukomaan päätä.
Sen takia se syöpä niin kova isku olikin. En olisi ikinä uskonut, että minulle mitään syöpää tulee.
En tehnyt itsemurhaa. Sain tietoa. Melkein asuin internetissä. Löysin vertaistukea ja tarinoita. Eturauhassyöpä oli kurissa ja osoittautui suhteellisen helpoksi syöväksi hoitaa.
Sairas
2000-luvulla olen ollut koko ajan sairas. 2017 minulta löydettiin virtsarakon syöpä. Piti laittaa katetri ja vaipat. Viimeisten vuosien aikana olen käynyt kuukausien välein hoidossa. Kädet on leikattu useita kertoja nuoruudessa rakennustyömaalla tapahtuneen onnettomuuden takia.
Minun on ollut aina helppoa puhua fyysisistä sairauksistani ja kaikesta muusta. Päästäni en ole kuitenkaan puhunut. En tiedä, johtuuko masentuneisuus muusta sairastamisesta. Ei kukaan ole sanonut minulle niin, mutta luulen, että se on todennäköistä.
Aina kun tulee tieto hoito-operaatiosta, se heilauttaa maailmaani. Menen ihan omiin maailmoihini. Viikkoa ennen operaatiota en halua tavata ketään. Otan sairauslomaa. En vain pysty olemaan töissä. En pysty ajattelemaan mitään muuta. Oloa helpottaakseni saatan vetää pään täyteen.
Työminä
Ensimmäisen syöpädiagnoosin jälkeen alkoholinkäyttöni lisääntyi voimakkaasti. Kävin töissä, mutta melkein voisi sanoa, että olin alkoholisti. Painoni nousi 136 kiloon. Olin kauhean kokoinen. Pelkästään jo ulkonäöstä tuli itsetunto-ongelmia.
Nykyäänkin otan alkoholia aika paljon, mutta sen käyttö on hallinnassa. Olen kärsinyt uniongelmista. Puoli vuotta olen ollut melkein ilman unta. Viina väsyttää ja auttaa nukkumaan. Kun tulen töistä, otan muutaman paukun ja alan katsoa televisiota. Tiedän tarkalleen, paljonko voin ottaa, että pääsen varmasti töihin eikä tule krapulaa.
En ole koskaan ollut humalassa töissä tai jättänyt mitään luvattua tekemättä. Minulla on siellä ihan eri persoona. Skarppaan joka kerta, kun menen töihin. Masentunut olo hellittää, kun on ihmisten kanssa tekemisissä töissä. On uskomaton juttu, miten se vaikuttaa, kun toinen sielu on vieressä ja puhelee niitä näitä. Silloin kun on yksin, kaikki demonit hyökkäävät.
Meditaatio
Alkoholin takia päädyin alun perin hoitajalle. Addiktiohoitaja ja sittemmin myös psykologi ovat auttaneet minua paljon. Olen pystynyt puhumaan salaisimmistakin asioista. Myös meditaatio on auttanut paljon. Esimerkiksi harjoite, jossa tehdään haikuja omassa päässä. Sen avulla pystyy siirtämään todellisuuden sivuun. En meditoi säännöllisesti, mutta silloin kun ahdistaa, saatan ottaa meditaation käyttöön.
Kotona minulla on kissa ja lisko. Jos olen selälläni ilman paitaa, niin kissa hiippailee pikkuhiljaa sänkyyn ja kainaloon. Eläinten kanssa oleminen helpottaa oloa.
Tulevaisuus
Viikatemiehen varjo on ollut päälläni 17 vuotta. Minulla on sellainen olo, että lopulta kuolen syöpään.
Suhde-elämäni on ollut vuosien varrella vauhdikasta ja mäkistä. Eroja on tullut. Minulla on ollut värikäs mutta stressaava elämä. En voisi laulaa, etten päivääkään vaihtaisi pois.
En tiedä mitään tulevaisuudesta. Ei ole mitään, mihin nappaisin kiinni. Olen tyhjän päällä. Onhan minulla normaalit asiat kunnossa. On työ, rahaa ja auto, mutta ei minulla ole mitään, minkä takia oikeastaan elän. Elän vain päivän kerrallaan.
Toukokuussa 2019
Teksti: Tuomo Polo